Harhaluulot lastensuojelusta vaikeuttavat avun hakemista ja avun saamista. Omat harhaluuloni liittyivät siihen, keitä varten lastensuojelu on ja se millaista tukea sieltä saa. Ajattelin, että tuki on yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneita varten. Kuvittelin, että käytösongelmiin, kriiseihin ja muihin oireisiin apu tulee sairaanhoidosta. On selvää, että näkyvät ongelmat, kuten päihteet, mielenterveysongelmat ja köyhyys voi olla syitä avun hakemiseen tai lastensuojelun väliintuloon, mutta syyt voivat olla muunlaisiakin, jotka eivät ole vanhemmista johtuvia. Avun hakemista voi hidastaa tai estää pelko. Pelko siitä, että lastensuojelun viranomaiset tuomitsisi perheen kotiolot ja pitäisi vanhempia riittämättömänä lapselleen.
Yksi keskeisimmistä harhaluuloista on se, että lastensuojeluasiakkuus tarkoittaa epäonnistumista vanhempana. En ajatellut, että koskaan tarvitsisimme lastensuojelusta apua perheellemme kunnes tuli eteen traumaattinen kriisi. En tiennyt, että olisimme voineet vaatia kriisiapua lastensuojelusta koko perheellemme heti kriisin alkaessa. Kriisi koski koko perhettä, mutta kriisitukea ei tarjottu.
Toinen pelätyimmistä harhaluuloista on ajatus siitä, että lastensuojelu tarkoittaa automaattisesti lasten huostaanottoa. Muistan kuinka perhepiiri oli kauhuissaan siitä, että miksi haen apua lastensuojelusta. He pelkäsivät, että lasten oireet tulkittaisiin väärin ja perhe erotettaisiin. Ajattelin, että me elämme yhteiskunnassa, joka tukee ja auttaa tarvittaessa. Tosiasia kuitenkin oli, että emme pysty ostamaan tilanteeseen sopivaa psykososiaalista tukea, kuten koulutusta ja ohjausta traumaattiseen tilanteeseen, vaan meidän on pyydettävä, että yhteiskunta arvioi ja tukee tässä tilanteessa sopivalla tavalla lasten koulutusta ja kehitystä. Aina pelkkä hoidollinen tuki ei riitä tai hoidollisen tuen saaminen voi olla yksilöön kohdennettua. Saimme tarvittavaa
psykoedukaatiota erikoissairaanhoidosta, joka kannusti meitä hakemaan apua myös lastensuojelusta.
Kolmas harhaluulo lastensuojelun palvelusta on se, että lastensuojelu observoi vanhempia ja lasten kasvuympäristöä sekä arvioi vanhemmuutta epäonnistumisen kautta. Perheeni kokemuksen mukaan lastensuojelu ei ole riittävän traumatietoista. Kun konkreettisia ongelmia ei ole, voidaan vahingossa luoda vanhemmasta pirstaleinen ihmiskuva, jossa kirjataan pieniä asioita ja etsitään vanhemmasta syitä tilanteeseen. Tämä ilmiö tapahtuu luultavasti siksi, ettei tutkita kokonaisvaltaisesti tilannetta ja perhettä, eikä tunnisteta traumatisoitumisen oireita ja ilmiöitä. Lastensuojelun viranomaisten tulisi aina käyttää traumatietoista työotettaan ja soveltaa systeemisen työn eri menetelmiä yksilöllisesti asiakaskohtaisesti. Olemme törmänneet siihen, että auttajilla on systemaattisia tapoja kohdata perheitä sekä juurtuneita käsityksiä ja toimintatapoja, jolloin työskentely menee helposti menetelmäkeskeiseksi. Aitoa kohtaamista ei synny ja asiakas ei koe tulleensa kuulluksi.
Mikä on lastensuojelun tehtävä kriisitilanteissa?
Lastensuojelun ensisijainen tehtävä on tukea perhettä niin, että lapsi ja muu perhe ovat turvassa kodissaan ja vanhemmat selviytyy kasvatustehtävästään. Meidän tapauksessa tuntui, että lastensuojelu tarkasteli traumaattisen kriisin alussa palvelutarpeen arviossa nimenomaisesti perheen tilannetta turvan ja kasvatustehtävän näkökulmasta. Meidän tapauksessa perheemme tilanne oli vakaa; arki oli säännöllistä ja turvallista, lapset kävivät koulua ja heillä oli harrastuksia.
Lastensuojelun tulisi osoittaa traumaattisen kriisin äärelle joutuneelle perheelle kriisityötä/psykososiaalista tukea. Kriisityöllä voidaan välttää vakavaa traumatisoitumista ja toimintakyvyn menettämistä. Myös lakiin on kirjattu, että äkillisessä kriisitilanteissa tulisi saada tukea (Sosiaalihuoltolaki 12 §, kiireellinen tuki). Kriisituki pitäisi olla automaattinen asia, koska kriisissä oleva ei sitä osaa pyytää tai tunnistaa. Yksilötasolla perheen vanhemmilla voi näyttäytyä hyvä resilienssi ja toimintakyky traumaattisessa tilanteessa, mutta se ei tarkoita, että kriisitukea ei tarvittaisi. Vanhemmilla ei ole ammatillista osaamista auttaa lapsiaan kriisissä. Vanhempi ei välttämättä pysty sanoittamaan kriisiä eikä osaa luoda turvaa ja toivoa lapsille riittävän hyvin. Vanhempia voi hämmentää trauman oireet ja ilmiöt – niin itsessään kuin lapsissaan. Siksi on tärkeää, että traumatietoiset auttajat ovat automaattisesti kannattelemassa ja sanoittamassa tilannetta.
Kun kriisiapua osoitetaan perheelle traumatisoivassa kriisissä, se tuo perheelle turvaa, toivoa ja luottamusta. Turvan tunne vähentää riskiä sairastua traumaperäisiin psykiatrisiin sairauksiin tai somaattisiin oireisiin. Suurimmat riskit traumaattisessa kriisissä olevalle perheelle on se, että perhe hajoaa, kun suhteet traumatisoituvat perheen sisällä sekä perheenjäsenten toimintakyky laskee.
Kokemuskumppanina toivoisin, että asiakkaat kohdattaisiin kokonaisina ja traumaattiset kriisit tunnistetaan ajoissa. Minulla on yli 20 vuoden kokemus projektijohtamisesta ja tiimityöskentelystä. Olen yllättävän usein huomannut, että auttajiemme tiimit eivät ole hyvässä yhteistyössä. Olen havainnut, että suhdeperustainen työ on raskasta, mutta varsin raskasta se on silloin, kun työyhteisö ei toimi yhteen ja tasa-arvoisesti eikä jaa ajatuksia, kokemuksia ja tunteita vapaasti. Se näkyy myös asiakkaille asti, joka heikentää palvelun toimivuutta.
Kokemuskumppanina olen motivoitunut puhumaan traumatisoitumisesta, traumatietoisemmasta kohtaamisesta ja kehittämään lastensuojelun palveluita, jotta ne kohtaisivat paremmin asiakasperheen tarpeita ja palvelu kuntouttaisi perhettä kokonaisvaltaisesti. Oman kokemuksen perusteella, voin todeta että lastensuojelun asiakkuus ei ollutkaan merkki epäonnistumisesta, mutta se voi vaatia useamman palvelun läpikäymisen ennen kuin löytyy sopiva auttamismuoto ja ymmärrys.
Satu L.
Kokemuskumppani
