Tässä blogisarjassa esittelemme kokemuskumppaneitamme. Kysyimme heiltä mm. näkemyksiä lastensuojeluasiakkuuteen johtaneista syistä, mikä asiakkuudessa toimi ja mikä taas ei ja minkä lastensuojelussa tulisi muuttua. Kysyimme myös miksi he ovat lähteneet kokemuskumppanikoulutukseen ja mitä he ovat oppineet toimiessaan kokemuskumppaneina. Tekstit on koostettu haastattelujen pohjalta.
Olen melkein 5kymppinen äiti, jolla on kokemusta nepsyhaasteista. Olen toipuva addikti, minulla on pitkä kokemus lastensuojelusta, ja olen selviytyjä. Jos olisin eläin, olisin torakka, koska se elää puoli vuotta ilman ruokaa, pari viikkoa ilman päätä ja selviytyy vaikka ydinsodasta. Ajattelen, että olen elämässäni mennyt sellaisesta myllystä läpi, että samaistun torakkaan.
Ajattelen, että lastensuojeluasiakkuuteen johti se, että ongelmat pääsivät kasautumaan. Olen ollut nuori yksinhuoltajaäiti, jolla oli puutteellinen tukiverkosto ja ymmärrys omista sekä lasten haasteista. Vuorotyöt, perheen nepsyhaasteet ja muut kuormittavat riskitekijät ajoivat siihen.
Jos saisin palata aikaan, jolloin tulin äidiksi, sanoisin itselleni: “Koita ymmärtää, ettet ole valmis. Äläkä pidä niin tiukasti kiinni omasta kuvitelmastasi, että olet aikuinen. Pyydä apua ajoissa ja ota sitä vastaan.”
Asiakkuus on ollut toimivaa, kun on ollut sellainen työntekijä, jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Toimimatonta se on ollut silloin, kun vain sanellaan ohjeita ja määrätään. Mitä asiakaslähtöisempää palvelu on, sitä toimivampaa työskentely on ollut. Ajan mittaan lastensuojelu on muuttunut todella paljon; on menty ihan laidasta laitaan. Koen, että stigma on jossain määrin vähentynyt ja lastensuojelusta kehdataan puhua enemmän. Asiakkaisen osalta sijaishuolto on ehkä vielä sellainen, josta ei mielellään puhuta. On hankalampi kertoa, että lapseni on sijaisperheessä kuin esimerkiksi tukiperheessä. Ammattilaiset eivät ehkä voikaan julkisesti puhua siitä järjettömästä työmäärästä, johon pitäisi puuttua. Lisää resursseja tarvitaan. Kun perheitä auttavat työntekijät ovat väsyneitä, miten he voivat auttaa perheitä?
Jos jonkin asian haluaisin lastensuojelussa muuttaa, se liittyisi työntekijöiden vaihtuvuuteen. Ehkä enemmän työparityöskentelyä, jossa vaihtuvuutta voitaisiin yrittää estää, ettei aina tarvitse kertoa asioita täysin alusta. Nepsyperheet ajautuvat lastensuojelun piiriin, kun heille ei muuta apua löydy, joten toivoisin myös nepsyasioista olevan enemmän tietoa.
Halusin kouluttautua kokemuskumppaniksi, koska ajattelin jo kauan sitten, että jos pystyn tukemaan jotakuta toista, kaikki kokemani vaikeudet eivät ole olleet turhia. Jos joku pystyy minun kokemukseni avulla selviytymään omassa elämässään helpommin, niin vaikeat vuodet elämässäni ovat tuottaneet jotain. Käännetään vaikeudet voitoksi. Olen oppinut, että monella on samanlaisia haasteita. Eikä kenenkään tulisi tuntea olevansa erityisen huono, koska aina on paljon ihmisiä, joilla on samanlaisia haasteita. Kun pääsee juttelemaan samankaltaisia haasteita kokeneiden kanssa, pystyy kääntämään heikkouksia vahvuudeksi. Perheitä on monenlaisia, ja kun saa oikeanlaista apua, niistä haasteista selviää.
Koen, etten enää ole vain ongelma yhteiskunnalle vaan nyt olen osa ratkaisua. Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin ehkä ikinä aiemmin. Vaikka vielä onkin tekemistä, niin monta elämäni ongelmaa on nyt ratkottu. En koe enää olevani ongelma vaan nyt koen olevani jopa hyödyllinen toisille.
